Ravintola Pelimanni perustettiin Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan toimesta 60-luvun puolivälin jälkeen Kaustisella pidetyn maatalousnäyttelyn alla. Osuuskauppa piti ravintolaa vuoteen 1978
saakka, jolloin se myi tämän Sauli ja Seppo Järvelälle. Vuodesta 1984 lähtien Pelimanni on toiminut Seppo ja Leila Järvelän omistuksessa ja Järvelöiden perheyhtiöksi se muuttui 1999. Vuonna 2013 ravintolassa tehtiin sukupolvenvaihdos ja toimintaa jatkavat Reetta Järvelä ja Markus Järvelä.
Lounaspaikkana Pelimanni on erittäin suosittu, sillä talon omaa kotikaljaa, kotileipää ja rieskaa tullaan maistamaan kauempaakin.
Tammi-helmikuun vaihteessa pidettävän Kaustisen Kamarimusiikkiviikon iltajameista useimmat pidetään Pelimannissa. Kevään kohokohtia on myös pääsiäisenä pidettävä omaleimainen ”Tikkahiihdon MM-kisa”, jossa doping-säännöt on käännetty päälaelleen.
Pelimanni oli 80-luvulla yhteistyössä Kaustisen Seudun Raviseuran kanssa ideoimassa vuosittaista suomenhevosten keväistä Pelimanni-ajoa Nikulan Raviradalla. Nykyään Pelimanni toimii pääyhteistyökumppanina festivaaliravien yhteydessä pidettävässä Pikkupelimanni-ajossa.
Viihtyisä kesäterassi julistetaan vuosittain juhlallisesti avatuksi vappuna Kaustisen Torviseitsikon toimesta.
Pelimanni on perustamisestaan lähtien toiminut myös eräänä Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien keskipisteenä. Vuosi vuodelta Kaustisen kävijät haluavat kokea festivaalitunnelman juuri Pelimannissa. Ravintolan vahvuutena ovat hyvä sijainti Kaustisen keskustassa sekä välitön tunnelma, jossa spontaanit musiikkiesitykset saavat sijaa. Festivaaleiksi rakennettavalla alaterassilla on live-esiintyjä lähes jokaiselle illalle.